keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Makuuhuoneen uudistusta

Makuuhuone jouluasussa oli ihana, mutta kuitenkin kokonaisuudessa huone oli keskeneräinen ja jollain tapaa sieltä puuttui se jokin Juttu.

Vuoden viimeisenä päivänä tein pieniä muutoksia makuuhuoneeseen ja nyt olen tyytyväinen lopputulokseen. Huonekalut ja koristeet hieman vaihtelivat eri huoneiden välillä paikkojaan. Suurin vika huoneessa oli se, että siinä ei ollut mitään korkeaa efektiä, tuntui että katto tippui päälle. Tarkoitus oli alunperin tapetoida huone, mutta koska se vaatii aikaa ja hieman erikoisosaamista seinien materiaalin takia (lastulevy) jätettiin tapetointi tulevaisuuteen.

Tein samasta markiisikankaasta, kuin ohjaajatuolinkin päälisen, sängyn taakse taustakankaan, mikä saa vaikutelman, että huonekorkeus on suurempi kuin se onkaan.


Tyynytkin vaihtuivat samaan väriteemaan:


Sängyn vastakkaisen seinän pikkuhylly sai myös uutta esineistöä:


Söpö pikkukello on pelkkä koriste, kun mies on niiiiiiin ääniherkkä ettei meillä saa olla mitään tikittävää tai sirittävää. Vaan on meillä yksi kello kodinhoitohuoneessa, mutta hyshys, ei saa kertoa miehelle. ;)


Luonnollisesti ohjaajatuolikin pääsi makuuhuoneeseen ja sen takana oleva peili oli alunperin musta.


Bloomingvillen seinäkori oli kallis ostos, mutta se on niin täydellisesti punottu, että se sai kunniapaikan ohjaajatuolin vierestä. Korissa Maalaisunelma-lehdet odottaa lukijaansa:


Näkymää olohuoneeseen päin:


Vihdoinkin! Valkoiset puuhyllyt ovat etsineet uudessa (ja vähän vanhassakin) kodissa paikkaansa ja joulun ne vietti olohuoneen lattialla, kunnes tajusin että nehän täytyy asentaa makuuhuoneeseen. Ne on alunperin Halpahallista ja maksoivat vain 10 euroa kappale. Ne saivat uuden puhtaan maalikerroksen päälleen ja ovat taas kuin uusia. Hyllyn ja lipaston alle täytyisi löytää joku kiva peili. Lasijalkainen lamppu muutti paikalleen eteishallista ja valokuvakehyksessä on isäni ja äitini lapsuudenkuvat 40-luvulta.


Elloksen lampunjalat sai euron arvoisen varjostimen. Sattumalta nekin olin ostanut vuosia sitten ja miettinyt niille sopivaa paikkaa. Kyllä, keräilen tavaroita ja joskus ne vain etsii paikkaansa ja ovat hyllyllä odottamassa Hetkeään. HoOkin Lumivalkeaa-blogissaan sanoi, että "ainahan kauniille esineille paikka jostain löytyy" ja miun täytyy olla niin samaa mieltä. :)


Pieni yksityiskohta risusydämen muodossa:


Uudistettu makuuhuone kokonaisuudessaan. Toivottavasti tykkäsit muutoksesta. :)


4 kommenttia:

H / Lumimäellä kirjoitti...

Tosi hieno muutos! Ja ihan huippuhyvä tuli tuosta sängynpäädystäkin :)

Teillä on kyllä niin kaunis koti!

Hih, ja minuahan on ihan siteerattukin - kivaa! <3

quu kirjoitti...

Kiitos ystäväiseni! <3 Arvostan todella paljon sanojasi!

Jatkossakin siteerauksia varmasti tulee. :)

Lumipyry kirjoitti...

Kaunista! Kangas sängyn taustana on valtavan hyvä idea. Tulisitko meillekin laittamaan paikkoja kuntoon? :) No, on meilläkin jotain uutta, eteisen on vallannut jättisuuri autorata...

quu kirjoitti...

Lumipyry, ehdottomasti tulen joku päivä! :) Olisi niin ihanaa nähdä kaunis puutarhasi ja sessut myös. :)

Meillä olohuoneen on lähinnä vallannut Jekun lelulaatikon sisältö. ;)