Tervetuloa!


Blogillani haluan ensisijaisesti kannustaa itseäni ja dokumentoida kätteni tuloksia, onnistumisia ja epäonnistumisia, sekä kuvata kotiani ja tunnelmia. 

Olen erittäin otettu ja onnellinen, mikäli joku saa täältä ideoita joita voi omassa kodissaan toteuttaa. Unelmat täytyy jakaa, jotta niistä voi nauttia. Laitathan viestiä, jos sait minulta idean. :)




Kotimme ei ole koskaan valmis, enkä sitä haluakaan. Haluan, että jokaisena päivänä oivallan jotain uutta, saan ideoita joista välillä jään vaan haaveilemaan ja toisia toteutan. 

Meidän kotimme on täynnä löytöjä, aarteita ja muiden unohtamia esineitä, jotka sellaisenaan tai pienen tuunamisen kera loistavat taas kilpaa uusien tavaroiden vierellä. Aina kodin laittamisen ei tarvitse maksaa paljoa, eikä minulla olekaan käytössä suuria summia.




Kaikkea ei tarvitse saada heti. Vuosien saatossa olen huomannut, että unelmilla on tapana toteutua, ei ehkä huomenna, eikä ensi viikollakaan. 

Joskus haaveen saattaa unohtaa, kunnes se pilkistää jostain nurkan takaa ja silloin täytyy siihen tarttua. Aina ne haaveet ei ole juuri sellaisia, kuin millaiseksi ne ajatteli, niitäkin voi muokata mieleiseksi. 

Täytyy vain oivaltaa, että joskus kannattaa kävellä hitaammin jotta ehtii nähdä, tuntea, kokea ja koskettaa enenmmän.

Kiitos, kun kävit ja olet lämpimästi tervetullut toistekin! :)