tiistai 21. joulukuuta 2010

Halli

Pienessä eteishallissa meillä on Ikean Hemnesin lipasto, joka oli löytö Ikean löytöpisteestä. Valmiiksi kasattu hieman kannesta naarmutettu esittelylipasto maksoi vain pienen murto-osan uudesta tuotteesta.

Tämä 50€ kustantava lipasto toimii meillä työkalujen, naulojen ja ruuvien, jatkojohtojen, latureiden, pattereiden ja muun vastaavan säilytyspaikkana. Se olikin oikea paikka tällaiselle tavaralle jota käytetään kaikkialla kodissa ja jatkuvasti.

Halliseinä ennen



Lipasto sijoittuu olohuoneen ja keittiön oviaukkojen väliin. Sen tausta oli tylsän valkoinen ja heti muutettuamme ostin Tikkurilan Ajopuu-nimistä sävytettyä maalia, sävyltään se on harmaanbeige, tarkoituksena tehostemaalata joitain seiniä uudessa kodissamme, kun anoppikin antoi täydet valtuudet. :)

Meillä jouluvalmisteiluihin kuuluukin muutaman seinän tehostemaalaus. Koska hallin seinä jatkui tehosteseinän molemmin puolin laitoin maalarinteipistä kehykset eli maalattu seinä rajautuu erilliseksi "tauluksi", jotta tulos olisi enemmän omaa silmää miellyttävämpi.

Rajaus näkyykin jälkeen kuvassa. Oli todella vaikeaa kuvata tätä uutta seinää, mutta on siinä väriä. ;) Musta lipastokaan ei tunnu enää niin raskaalta, kun taustalla on tummempi lämpimän värinen seinä. Vielä täytyisi löytää suurempi peili lipaston kokoa vastaavaksi.

Lipaston päällä on viininpunaiset adventtikynttilät ja kirpparilta 10 eurolla ostettu lasijalkainen lamppu. Valkoinen varjostin kuuluu Elloksen lamppuun, kun lampun alkuperäinen varjostin oli myrkynvihreä samettivarjostin ja se varjostin meni kälyn Sisu EkoStudioon myyntiin josta onneksi se jatkoi matkaansa hyvään kotiin. Kuvan ottamisen jälkeen lipaston päälle on ilmestynyt valkoinen rautalankakori, jossa on valkoisia hyasintteja harmaissa ruukuissa.

Halliseinä jälkeen:

2 kommenttia:

H / Lumimäellä kirjoitti...

Seinä näyttää kyllä ihan siltä, että olisi aina ollut tuon värinen! Eli siis juuri oikeanlainen ja hyvä :)

quu kirjoitti...

Juu mie pyrinkin "aitoon" vaikutelmaan. Samalla maalilla onkin sudittu kodinhoitohuoneessa ja keittiössä.. ;)