torstai 30. joulukuuta 2010

Joulukuusi



Meillä jouluperinteisiin on aina kuulunut joulukuusi, mikä on tuotu aatonaattona sisälle. Joskus pienenä meillä oli kotona jopa kolme isoa kuusta - olohuoneessa, veljeni ja vielä minunkin huoneessa. Joskus kuusena toimi mänty, kun sain kerran kuusimetsässä niin pahoja ahdistuskohtauksia. Onneksi kohtaukset jäivät muutamaan kertaan, eikä ole tarvinnut joulukuusta hylätä.

Joulukuun alusta saakka meillä on olleet joulupallot esillä ja ne ovat kiltisti odottaneet vuoroaan kuvun alla. Pallot on peräisin Tiimarista, mistä löytyi alennuksesta kivoja ruskean, hopean ja kullan värisiä palloja eli juuri tämän vuotiseen kulta-hopea-ruskea-teemaan sopivia. :)


Ruskeat pallot..


.. kultaiset pallot..


.. ja hopeiset glitter-pallot kiiltävänä ja mattana..


... pääsivät yhdessä tähtivalojen kanssa..


..tähän pieneen joulukuusen, mikä on tänä vuonna somistettu varsin pelkistetyksi. Viime vuonna meillä oli vielä pienempi kuusi ja sen oksilla roikkui ihan kaikkea, mutta nyt halusin yksinkertaista vain palloja ja valot, sekä hopeisen metallilankatähden latvaan. Yhtenä jouluna kuusessa oli pelkkiä risutähtiä, joten kovin on olleet erilaiset koristelut riippuen vuodesta. Toistaalta en haluakaan joulukuusen koristeluun mitään tiukkoja perinteitä, vaan on mukava vaihdella eikä tule sitä pakkoa käyttää jotain tiettyä koristetta.

Joulukoristeita on monta laatikollista ja punaiset pallot on vielä isän luona ja koska ei päästy sinne joulun viettoon tänäkään vuonna, niin ensi vuoden kuusessa on sitten mahdollisesti punasävyisiä koristeita.

Meillä ei ole ikinä ollut kuusenjalkaa vaan kuusi on aina sidottu kattoon ja veden se on saanut suuresta lasipurkista, mikä on ollut yleensä korin sisällä, mutta tällä kertaa sinkkisangossa. Kun kuusi on tiukasti katossa kiinni ei haittaa jos siihen törmää tai lemmikki päättää tehdä omia tutkimusmatkoja liian lähelle pikkupuuta.

Vallan unohdin, että olipa kuusessa vielä näitä kuparinruskeita pallojakin!


Harmittaa jo valmiiksi hyvästellä parin viikon päästä joulukuusi ja joulupallot..


Tosin olihan meillä tänäkin jouluna kolme kuusta. Kaksi ihan pientä kuusilasta kasvoivat hiekkakasan päällä, minkä tasoitan keväällä joten niiden aika oli siirtyä muihin tehtäviin.Hieman tuunatussa kodinhoitohuoneessa on kaikista pienin kuusi:


Minikuusi ei saanutkaan muita koristeita kuin sinkkisydännauhan:


Keittiössä on toinen pikkukuusi Ilvestölkissä hopeisten pikkupallojen ja God Jul-nauhan kera:

2 kommenttia:

HoO kirjoitti...

Suloisia kuusia teilläkin! :) Meilläkin on yleensä ollut aina useampi, mutta tänä vuonna se jäi nyt tuohon yhteen isoon.

Koristelusta sen verran, että itse en myöskään jämähdä tiettyihin koristeisiin vaan joka joulu puu saa uudenlaisen koristelun - ihan miten olen itse inspiroitunut taikka miten sen vuotisen joulun teemaan sopii ;)

quu kirjoitti...

Se teidän kuusi onkin todella kaunis ja iso. :)

Jotkut koristeet on sellaisia, joita haluan vuodesta toiseen katsella, mutten välttämättä juuri kuusessa vaan ne voi olla vaikka jossain lasilautasella esillä.

Mukavaa, kun teilläkin teema vaihtuu vuosittain! :)