sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pieni kurkistus keittiöön, osa II

Käydään uudelleen kurkistamassa keittiöön:

Meidän keittiö on neliöiltään iso, mutta kuitenkaan laskutilaa siellä ei ole juurikaan ja toinen ikävä asia on matalalla olevat kaapit joten kaikki kivat lautas- ja kuppitelineet pitää sijoittaa muualle kuin keittiötasojen päälle.

Pöytätasojen päälle olen koitanut löytää kivoja ja pestäviä säilytysjuttuja:

Pieni kuppiteline on oiva kahden hengen taloudessa ja tästä nappaankin aina aamukaakaomukin:


Kuppitelineen vierelle löysin parin vuoden etsimisen jälkeen kannellisen leipälaatikon ja miehen toiveena oli nimenomaan teksti "Talon leipä". Bread ja Leipä-nimikoituja laatikoita tuli vastaan useampikin, mutta onneksi en niihin sortunut. Hyvää malttaa odottaa! :)


Miehellä oli hyvä syynsä leipälaatikon tekstin suhteen, kun meillä tehdään leipä itse - ajastettavalla leipäkoneella, niin joka aamu on tuore leipä odottamassa. Tosin nyt kun karpataan niin tällä hetkellä leipälaatikko ammottaa tyhjyyttään, mutta muuten siinä olisi jugurtilla, erilaisilla siemenillä ja kuivahedelmillä höystetty limppu:


Tiimarin alepisteestä löysin vuosia sitten posliinisen munakennon, mikä on todella kaunis käyttöesine:


Sipulit ja suola on omissa kannellisissa lasiastioissaan:


Leivinuunin viereisen puuhellan päällä tulee säilytettyä hedelmiä, keksejä, kakkuja..


Miljoonalokerikko on viheliäinen kun sieltä yrittää etsiä jotain, mutta ovatpahan pikkutavarat tallessa edes jossain vaikka jokaisen laatikon joutuukin avata jos haluaa löytää juuri sen tietyn esineen. :D


Harmitti niin vietävästi kun en tätä isoa mukitelinettä saanut keittiöntason päälle, mutta onneksi puuhellan päältä löytyi sillekin paikkansa.

8 kommenttia:

Outi-Hyypiön elämää kirjoitti...

Ihania juttuja sulla.
Ja hyvä idis sekä myös nätti sellainen laittaa sipulit ja muut tuollaisiin kauniisiin lasipurkkeihin, laitankin tämän korvan taa :)

H / Lumimäellä kirjoitti...

Kiva tuo leipälaatikko! Mistä löysit? Harmi kun meillä ei juuri leipää syödä - ja kun niin se on kyllä yleensä myös jotain itse tehtyä.. Haluaisin nimittäin jonkin kivan leipälåådan myös ;)

Morsinko kirjoitti...

Kyllä teillä on kivan näköistä ja kaikkia kivoja juttuja olet löytänyt:)

quu kirjoitti...

Outi, meillä on pakko laittaa kaikki paljon käytettävät ruoka-aineet esille, kun muuten niitä ei muista kaupasta ostaa. Kauppalappuja innokkaasti kirjoitan, mutta joko unohdan ottaa ne matkaan kauppaan tai sitten kadotan ne matkalle.. ;)

HoO, leipälaatikko löytyi Oulusta Tokmannilta ja se oli yllättävän halpa eli vähän vajaa 20€, kun yleensä nuiden hinnat on monesti lähempänä 50 euroa..

Morsinko, kiitos! <3 Tuuhan kyläilemään. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Laitoin googleen hakusanaksi leipälaatikko ja talon leipä, niin eksyin sinun blogiisi, mutta eipä haittaa ollenkaan, ihanan näköisiä sisustuskuvia sinulla :)

Ihana on tuo leipäälootakin, täytyy mennä lähimpään Tokmanniin ja katsoa josko sieltä löytäisin itsekin moisen :)

Myös tuo "kahvikuppiteline" oli ihanan näköinen, mistä olet sen ostanut?

Mukavaa kevään odotusta, taidankin poiketa useamminkin täällä :)

quu kirjoitti...

Kiitos anonyymille kommentista. :)

Varmaan noita leipälaatikoita löytyy vielä jostain, mutta koska ostin omani vuosi sitten voi sen etsiminen olla työläämpää, kun koko ajan tulee uusia tuotteita valikoimiin.

Kahvikuppitelinettä myi torniolaienn Country Heart, jolla on myös nettikauppakin. Toivottavasti telinettä vielä valikoimista löytyy!

Kiitos toivotuksista ja samaa sinnekin! :)

Mari kirjoitti...

Ihanan näköisiä kuvia ja blogi muutenkin.
Kiinnostuin tuosta miljoonalaatikosta, mistäs sellaisia saa, kun google ei löytänyt muutan kuin tämän blogin tai sellaisia kauheita muovisia.

quu kirjoitti...

Mari, vuosia ja vuosia sitten Ellokselta tilasin. Varmasti samantapaisia saa muualtakin, kun nyt tarjonta on niin hyvä. Onnea etsintään! :)