lauantai 19. maaliskuuta 2011

Valkoista olohuoneeseen

Olohuoneen pöytä on ollut kauan hakusessa ja haikailin Ikean lasipöydän perään, mutta se oli aivan liian kallis ja epäkäytännöllinenkin mahdollista muuttoakin ajatellen. Tähän saakka olohuoneen pöytänä on toiminut kaksi kannellista rottinkikoria, mitkä ovat olleet niin hupsuja kun ne on niin pikkuisia valtavassa huoneessa ja valtavien sohvien äärellä:

Olohuone ennen:


Oulussa asuessa meillä oli monen monituista vuotta anopin "antiikkipöytä" eli viilutettu lastulevypöytä, mutta Jekku-koiramme tullessa laitoimme pöydän kasaan ja se hautautui varaston kätköihin. Otimme muuttaessamme kuitenkin pöydän osat matkaan ja tällä viikolla sain pöydän vihdoin maalattua ja aikaisemmin maalattu penkkikin löysi paikkansa ikkunan edestä. Koko olohuoneen järjestys muuttui pöydän tulemisen jälkeen ja nyt sohvat ovat heti vastassa, kun vieraat astuvat huoneeseen. Aikaisemmin sohvat olivat huoneen perällä ja mekään emme koskaan sinne eksyneet istumaan eli huone sai alkuperäisen tarkoituksensa takaisin oleskelutilana.

Olohuone jälkeen:


Halkaisijaltaan 46 cm pajulautanen on aivan mitättömän pieni näin suuren pöydän päällä, mutta nyt mahtuu levittämään sisustuslehdet ja puutarhakirjat pöydän päälle, puhumattakaan lauta- ja palapeleistä. :)


Tältä pöytä näytti hieman maalausprojektin alkamisen jälkeen:


3 kommenttia:

Tuire kirjoitti...

Pöytä näyttää hyvältä ja kiva, että siihen mahtuu levittelemään sisustuslehtiä. :)

Minz kirjoitti...

Tulipa siitä kiva! Ja niin huonekin sai uutta ilmettä kerrakseen. Kaunista!

quu kirjoitti...

Tuire, voi kiitos! :) Siun sanoja arvostan kovasti, kun teillä on niiiin kaunis koti. <3

Minz, kiitos myös siulle! :) Kyllä huone kaunistui silmissä ja ollaan oltu erittäin tyytyväisiä nykyiseen järjestykseen. Jekkukin on löytänyt oman paikkansa, sillä kuningatartuolin edessä se monesti leikkii ja kellii. :)