keskiviikko 22. joulukuuta 2010

Kuningatartuoli



Kävin penkomassa Eurokankaan paitakangaslaatikkoa ja sieltä lähti mukaan hopeaista - ja kultahopeaista paitakangasta. Pussillinen kankaita maksoi 22 euroa ja siitä sain tehtyä monta isoa tyynynpäällistä ja muutaman pienen, sekä rahiin uuden hupun.


Tällaisia tyynyjä syntyi ja taustalla on Gripsholmin Galax-tähtityynynpäällinen.


Kuningatartuoliksi ristimäni tuoli vaatii laittoa, mutta sen jätän suosiolla myöhemmäs. Noiden naulojen yksittäinen irroittaminen vaatii kärsivällisyyttä ja odotan että saisin kärsivällisyyttä varastoitua. Kangas taitaa olla 70-luvulta ja se on raiskannut hyvän tuolin ihan täysin, hyvä niin sillä en olisi sitä muuten saanut itselleni hankittua.


Kuningatartuoli uusien tyynynpäällisten ja rahin kera. Rahi on todellisuudessa "lemmurahi" eli mustavalkoiseksi maalattua nahkaa, jossa mieheni joskus säilytti sukkia. Tämäkin rahi on tässä talossa ollut kauan aikaa ja palasi takaisin, mutta onneksi uusiin tehtäviin.


2 kommenttia:

moon kirjoitti...

Herramujee minkä mää löysin! Surffasin pitkästä aikaa quutamopuutarhaan ja päädyin tänne. Täytyy sanoa että olet päässyt toteuttamaan itseäsi :)

quu kirjoitti...

Moon, juu tää on uusin aluevaltaus :D

Täällä on onneksi paljon enemmän tilaa puuhata ja selkeät funktiot eri toiminnoille, eikä tarvi yhteen pieneen tilaan survoa kaikkea.

Tuu toistekkin! :)