tiistai 28. joulukuuta 2010

Ohjaajatuoli

Ohjaajatuoli tarvitsi hieman kunnostusta, joten päätin uusia tuoliin uuden kankaan valkobeigestä markiisikankaasta. Lue tuolin entisestä elämästä alta.

Uusi kangas nimensä mukaisesti kestää valoa ja se on käsitelty, joten sen ei pitäisi homehtua niin helposti (jos on ulkokäytössä). En kyllä taida tätä sievää tuolia enää pihalle viedä. Tuolille on kuitenkin luvassa yhtä tärkeä tehtävä sisätiloissakin.. ;)


Tuolin uusi päällys valmistui jo lokakuussa kuten nämä pallokankaiset tyynytkin:


Uudistettu tuoli ja tyynyt samassa paketissa, mattona toimii pörrökankaasta tehty "talja":



Jouluna aloin miestä hieman moittimaan, kun en saanutkaan joululahjaa. Sitten muistin, että minähän sain joululahjani jo marraskuussa, kun hän osti minulle tämän ihanan sydänkuvioisen villaviltin:


Joulun kunniaksi ohjaajatuoli sai uudet joulusomisteet:


Kaunis yksityiskohta lumihiutalematosta:


Ohjaajatuolin entistä elämää:

Hankin Oulun Euromarketin puutarhamyymälän poistomyynnistä ohjaajatuolin kesällä 2009 ja ihana tuoli on palvellut meidän entisen kodin puutarhatuolina:



Tuolista päin oli hyvä istua ja katsoa kun koiramme Jekku (s.10.4.2009) kasvoi. Harmittavasti vain kangas alkoi likaantua ja homehtua. Koirasta sen sijaan kasvoi kelpo yksilö. :)

Ei kommentteja: