lauantai 1. tammikuuta 2011

Lupauksia

Vuodenvaihtumista juhlin Jekku-koiran kanssa kahdestaan. Koirataloudessa täytyy aina pitää huolta koirasta ensin ja sitten vasta tulevat muut tarpeet. Odotettavissa oli itkevä, läähättävä ja stressaantunut pieni karvaeläin, mutta onneksi kasvattaja tiesi paremmin. Paukkuarkuus tulee esille vasta vuoden vanhana, ja meilläpä ei sellaista huomattu lainkaan. Kävimme kävelyllä, leikimme, katsoimme telkkaria ja söimme sipsejä, siinäpä se iltama sitten olikin. :)

Vuoden ensimmäinen päivä lähti käyntiin pitkällä kävelylenkillä upeassa säässä ja samalla tutustuttiin lenkkireittimme varressa murisevaan mustaan jättikoiraan, joka osoittautui tytöksi ja vielä mukavaksi sellaiseksi.

Vuodenvaihteen viettoon tottakai kuuluu lupaukset. En varsinaisia lupauksia tee (kun en niitä kuitenkaan pysty pitämään), mutta lupasin kuitenkin pitää itsestä enemmän huolta, ainakin pikkiriikkisen. Nämä projektit haluaisin vuoden kuluessa saada tehtyä:

Vanha saunapenkki kaipaa vihreän maalin tilalle valkoista maalia ja istuin osa taas tummanruskeaa Osmo Color-vahaa. Sen väristä tummanpähkinän ruskeaa Osmoista ei löydy, joten haluamani värin saa sekoittamalla kahta eri sävystä Osmoa.


Kuningatartuoli tarvitsee uuden kankaan. Kangasta ei ole vielä valittu, joten se saa odottaa kunnes vastaan tulee joku oikein vastustamaton. Varmaan kuitenkin samettilinjalla mennään.


SiSu EkoStudiosta ostettu vihreä nurkkakaappi haluaasekin valkoisen maalipinnan, niin se on täydellinen olohuoneen nurkkaan. Siihen samaan nurkkaan, missä anopillakin on aina ollut nurkkakaappi. Tavaroiden paikat ovat siis juurtuneet syvään. :)

Koska asumme 70-luvulla rakennetussa talossa on olohuoneessa vastaavanlaista lasia käytetty kattovalaisimissa ja se olikin syy miksi kaapin ostin, kun se sopii niin mainiosti meille.


Madrid-lipasto tarvitsee myös valkoista tai vaaleanharmaata maalipintaa, kun se kärsi kolhuja sen verran pahoin muuton aikana. Eikä meillä punertavia huonekaluja olekaan joten sille ei ole oikein mitään järjevää paikkaa tässä asussaan. Tällä hetkellä se on arestissa takkahuoneessa. Lipastossa on alhaalla 2 isoa laatikkoa ja niiden yläpuolella 6 pikkulaatikkoa. Kuva on vuosien takaa entisestä kodista. Kaikki tavarat löytyy edelleen, mutta hieman eri paikoista.


Ei kommentteja: