maanantai 17. tammikuuta 2011

Tuunausprojekteja: kehykset

Eilen miulla oli projektina parin kehyksen tuunaaminen:

Peili oli mennyt rikki ja jälkellä oli kullattu muovinen kehys ja taustalevy. Nykyään en enää muovisia tavaroita osta enkä pidä niistä, mutta koska käyttökelpoisen tavaran poisheittäminenkään ei tunnu kivalta, niin vaihtoehdoksihan jää tuunaaminen. :)

Alunperin ajattelin laittaa kehykseen tapettia tai kuvia, mutta kun en ikinä saanut digikuva-aikana mitään teetettyä päädyin miettimään muuta ratkaisua. Kehys oli kuitenkin iso ja kivan mallinen muodoltaan ja koukerotkin oli nättejä.


Irroitin taustalevyn ja maalasin kehyksen kertaalleen ruotsalaisella seinämaalilla, sen jälkeen joihinkin kohtiin krakleerauslakkaa ja tovin päästä uusi valkoinen kerros. Tuossa minun krakleerauslakassa on se juju, että täytyy vain yhdellä siveltimenvedolla käsitellä lakattu kohta, sillä muuten homma epäonnistuu.

Aluksi koin erittäin suurta epäluuloa maalia kohtaan, kun se oli vetistä ja levittyi huonosti. Yleensä maalaus on kotimaisilla onnistunut parilla maalauksella, mutta nyt tarvittiin kolme. Muutin kuitenkin mieleni, kun lopputulos on silkkinen, aivan niin, pinta on sileä, pehmeä ja silkkinen, eikä karhea kuten esim. Tikkurilan maaleissa. Jatkossa maalaankin pohjakerroksen kotimaisella ja päälle naapurimaan maalia päälle. :)


Taustalevy sai Ajopuun-sävyä, kun siihen olen kovasti mieltynyt ja sitä maalia on käytettävissä:


Tänään hain tarran Tampereen Säästötexistä - ainut vika näissä halppistarroissa on se, että ne ovat taiteltu eivätkä rullalla, joten tarra on sieltä täältä rutussa eikä tahdo tarttua. Täytyy siis vähän vielä liimalla laitella tarraa paremmin kiinni. Kuvaushetkellä taulu on olkkarin sohvan päällä ja pääsee paraatipaikalle olkkariin.

Meillä ei seiniin tarroja voi tapettien vuoksi laittaa, joten kehys oli ainut vaihtoehto. Mies ei ihan tästä tekstistä pitänyt, mutta miusta se on kiva - onhan se sanomakin selvä, että täytyy olla oma itsensä aina, riippumatta kenen seurassa on (vaikka joskus se näyttäisi hassulta). :)


Nuoruudessa tykkäsin kovasti eläintauluista ja ostin joskus käsityömessuilta lemmu-taulun. Eikä kiinnostus lemmuihin ole vieläkään mennyt, kun olisi kiva joskus olla omavarainen ja kasvattaa suomenkarjaa tai muuta kotimaista nautarotua.


Maalia ylle kehykseen ja taustapahviin..



.. lisäksi tarvitaan puinen teksti tai puukirjain (tätä me ollaan yhdessä miehen kanssa moneen otteeseen makkarissa pyöritetty, että mihin se sopisi ja kuinka ollakaan mies alkoi puhumaan samanlaisesta ideasta, kun olin projektin jo aloittanut hänen tietämättään.)..


Liimataan puuteksti kehykseen ja valmista! Tämä matkaa makuuhuoneeseen. :)


Rakkaustaulu pääsi makkarin naulakon päälle:

4 kommenttia:

H / Lumimäellä kirjoitti...

Ihania tauluja molemmat!

Itsekin olen miettinyt tuota kehysvaihtoehtoa seinätekstitarroille, vaikkakin toisesta syystä kuin teillä -> asumme vuokralla eikä seiniin voi mitään kivaa mennä liimailemaan/maalaamaan :/

quu kirjoitti...

Samahan meillä oli hyllyjen ja naulakoidenkin suhteen entisessä kodissa, kun vuokralla asuttiin niin moni kiva juttu vaan odotti seinään pääsyä, turhaan.

Nuo tarrat kyllä lähtee helposti irti, tai niin sanotaan, mutta miten se sitten käytännössä on.. ei varmaan kannata riskeerata kuitenkaan?

Outimarika kirjoitti...

Hei, ihana blogi Sinulla!! :) Täältä saa paljon ideoita, laitankin sivusi kirjanmerkkeihin muistiin, kiitos :)

T. Wanhan Ajan Unelmaa

quu kirjoitti...

Kiitos Outimarika! :)

Miekin olen sinut lisännyt lempiblogeihini :)